Temppujumppa 3–5 vuotiaille


temppujumppa

Mistä on pienet tytöt tehty?

Mistä on pienet pojat tehty?
Leikistä ja naurusta,
iloisesta liikkeestä,
onnistumisen riemusta
- ja kavereista.
Vauhdista ja vapaudesta,
opista ja ohjeesta,
liikkumisen ilosta,
niistä on pienet lapset tehty!

(Päivi Lamponen, Elina Pulli)

 

Vauhdikasta liikuntaa rytmien ja temppujen parissa

Temppujumppa -tunneilla lapset pääsevät liikkumaan vauhdikkaasti, tutustutaan hauskalla ja leikinomaisella tavalla erilaisiin liikuntavälineisiin ja temppuihin. Leikin, musiikin ja temppujen avulla harjoitellaan motorisia perustataitoja; erilaisia liikkumistaitoja, välineiden käsittelyä ja tasapainotaitoja. Tavoitteena on luoda lapsille lämmin ja positiivinen suhde liikuntaan ja tarjota iloisia onnistumisen kokemuksia kivassa porukassa, ammattitaitoisen ohjaajan vetämänä. Tunnit ovat lapsille myös mukavaa yhdessäoloa ikätovereiden kanssa. Samalla harjoitellaan ohjeiden kuuntelemista ja noudattamista sekä yhdessä toimimista ja tilan hahmotusta. Jokaisella tunnilla on oma teemansa, ja kausi etenee ennalta suunnitellun kausiohjelman mukaisesti.

Varusteiksi tunneille lapsi tarvitsee liikuntaan sopivat, joustavat vaatteet (sekä juomapullon). Liikkua voi avojaloin tai jumppatossuissa. Pitkät hiukset on hyvä sitoa kiinni.