MamaPilates ja Pilates-synnyttäneille keskustan salissa

Saara

Olen opettanut nykytanssia ja kehonhuollollisia tunteja yli 10 vuoden ajan. Vuonna 2019 suoritin Somatic Centerin pilates-ohjaajakoulutuksen, joka syvensi osaamistani ja antoi kipinän keskittyä erityisesti raskauden aikaiseen ja synnytyksen jälkeiseen pilates-harjoitteluun. Pilates on helpottanut palautumista ja muuttuneen kehon uudelleen löytämistä myös omien raskauksien jälkeen.

Valmistuin tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2015 ja sitä ennen tanssinopettajaksi (AMK) vuonna 2007. Kiinnostus liikkeeseen ja liikkeen anatomiaan jatkuu edelleen ja myös pilates-tunneillani pyrin korostamaan liikkeiden virtaavuutta hallinnan ohella. Lisäksi pidän tärkeänä, että tunneillani on hyväksyvä, jokaisen kehon yksilöllisyyttä kunnioittava ilmapiiri.