Tärkeää tietoa kevätkauden aloituksesta
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi 27.1., että voimassa olevia rajoituksia ja suosituksia jatketaan pääosin helmikuun loppuun. Kaikissa ryhmissämme on myös (tai vain) yli 20-vuotiaita, joten lasten ja nuorten liikuntaa koskeva uusi linjaus ei näin ollen koske toimintaamme eivätkä esim. Pitäjänmäen peruskoulun tai Olympiastadionin salit ole käytettävissämme vielä helmikuussa.
Surullisin mielin ja ja unettomia öitä viettäneenä olen pohtinut tilannetta ja oikeaa tapaa toimia. Haluamme ohjaajiemme kanssa toimia vastuullisesti pandemian torjunnassa, yhteisen edun nimissä. Moni ensi viikolla alkavaksi suunnitelluista ryhmistämme on täynnä, ja osallistujat ovat jo pitkään odottaneet ryhmien alkamista. Tammikuun alussa ilmoitimme kauden aloituksen siirtämisestä kahdella viikolla.
Nyt kuitenkin koemme, että on parasta puhaltaa peli hetkeksi poikki salituntien osalta ja perua toistaiseksi kauden aloitus sellaisena kuin olimme sen suunnitelleet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemme järjestäisi toimintaa odotellessamme rajoitusten purkamista ja tilanteen helpottumista. Haluamme aloittaa salitunnit heti kun se on taas suositusten mukaista, toivottavasti maaliskuun alussa. Nyt haluamme tarjota mahdollisuuden osallistua tunneillemme etänä niin, että kurssit ovat selkeästi etäkursseja. Saliryhmiä ei siis muuteta etätunneiksi sellaisenaan.
Nyt aikataulusta löytyvät Online-tunnit löydät täältä (ja lisää on suunnitteilla). Toivomme sydämestämme, että tulet mukaan Online-tunneillemme nauttimaan liikunnan ilosta! Jos olet jo maksanut kevätkauden kurssi- tai kausimaksun, voit ilmoittaa meille tilinumerosi maksun palautusta varten. Maksun voi myös hyödyntää osin tai kokonaan Online-tunneilla. Mikäli olet maksanut osallistumisen liikuntaseteleillä tai -saldolla, voi maksun hyödyntää Online-tuntien maksuissa tai myöhemmin keväällä / syksyllä järjestettävien liikuntaryhmien maksuissa.
Suunnittelemme parhaillaan laajempaa etätuntitarjontaa alkukaudelle ja kehittelemme myös uusia etäpalveluja asiakkaillemme. Voit olla meille avuksi vastaamalla kyselyyn etätunneista täällä. Millaista kurssia tai yksittäisiä tunteja kaipaisit? Haluatko osallistua tunneille reaaliajassa vai myöhemmin tallenteen avulla? Kaikki ideat ja toiveet ovat kullanarvoisia.
Seuraamme tilannetta tiiviisti viikon-kahden viikon jaksoissa eteenpäin ja ilmoitamme teille jo ilmoittautuneille heti, kun salituntien aloittaminen on ajankohtaista.
Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme ja annetaan liikunnan ilon jatkua!
<3 Elina Vähäaho
Kirppanat - Liikuntaa pienestä pitäen