Syyskausi alkaa

Julkaistu 14.8.2020
Syyskautemme alkaa porrastetusti elokuun lopussa / syyskuun alussa. Olemme päivittäneet ryhmäkokoja ja laitamme jokaiselle ryhmälle toimintaohjeet ennen kauden alkua. Seuraamme jatkuvasti viranomaisten ohjeita ja toimimme niiden mukaan, Vielä mahtuu mukaan osaan ryhmistä, tervetuloa nauttimaan liikunnan ilosta!

Syksyn ryhmien aikataulut löytyvät täältä:

- Viikkotunnit (12 krt / kausi) ja aikuinen&lapsi-kurssit (6 krt)
- Kurssit odottaville ja synnyttäneille (6 krt) 

Turvallisuus

Olemme päivittäneet syksyn ryhmäkokoja, ja pidämme ne salista riippuen 6-10 osallistujassa / perheessä per ryhmä. Seuraamme koko ajan vallitsevaa tilannetta ja virallisia ohjeita ja toimimme niiden mukaan. Laadimme ennen kauden alkua jokaiselle ryhmälle omat ohjeet, joissa kerrotaan kuinka tiloissa toimitaan (käsien pesu, turvavälit salissa jne.). Tunneille saa osallistua vain täysin terveenä, eli kotiin tulee ehdottomasti jäädä, mikäli on vähäisiäkään flunssan oireita. Mahdollisia poissaoloja saa aina käydä korvaamassa, korvaamiseen löydät ohjeet täältä. Mikäli jossain vaiheessa syyskautta tulee eteen tilanne, että tunteja ei voida saleissa pitää, pidämme tunnit etänä tai mahdollisuuksien mukaan ulkona (perheryhmät). Suunnittelemme myös parhaillaan etätunteja, joita pidettäisiin syyskaudella joka tapauksessa. Näillä tunneilla voisi korvata mahdollia poissaoloja tai tunneille voi osallistua muuten vain kotoa käsin, vaikkei osallistuisi muuten toimintaamme. Ilmoitamme näistä etätunneista pian!

Ihania loppukesän päiviä kaikille!